Odla med Impecta: Sen höst i odlingarna

Viljele yhdessä Impectan kanssa: Myöhäissyksy viljelmillä

Vuoden viimeisessä Viljele yhdessä Impectan kanssa -artikkelissa kurkistamme marraskuiseen puutarhaan. On ihanaa lähteä ulos puutarhaan aurinkoisena päivänä, nauttia syksyn viipyilevistä väreistä ja haistaa maatuvan mullan tuoksu. Kasvien kuihtuminen on merkki lopusta mutta myös jonkin uuden alusta.

Älä siivoa puutarhaasi liian innokkaasti syksyllä. Jättämällä lehtiä, oksia, kasvijätteitä ja muuta eloperäistä materiaalia puutarhaan, palautat maaperään ravinteita ja energiaa. Jos et halua jättää nurmikkoa lehtien peittoon, voit hyvin haravoida lehdet kukkapenkkeihin tai pensaiden juurelle tai levittää ne kasvimaalle. Siellä ne maatuvat ja sekoittuvat maa-aineksen joukkoon matojen ja muiden pikkuhyönteisten avustuksella. Tuloksena on runsaasti ravinteita sisältävää multaa.


Viimeiset sadot

Syksy on ollut varsin leuto koko maassa. Me Ruotsin eteläosissa asuvat olemme saaneet nauttia pitkästä sadonkorjuukaudesta. Kerään kasvimaaltani edelleen kurttukaalia, persiljaa, kevätsipulia ja kesäkurpitsoita.


Kaali marraskuussa
Persilja marraskuussa
Kevätsipulisatoa marraskuussa
Kesäkurpitsa- ja kevätsipulisatoa marraskuussa

Perennojen syyskylvö

Useiden perennojen viljelyohjeissa on maininta, että niitä ”voidaan myös kylvää syys–marraskuussa ulos ruukkuihin tai avomaalle taimikasvatukselle tarkoitettuun paikkaan”. Tämä tarkoittaa, että kylvät siemenet syksyllä, mutta ne itävät vasta keväällä. Tällä tavoin jäljittelet luontoa, jossa siemenet putoavat maahan syksyllä ja odottavat lepotilassa kevättä.

Siemenet, jotka tarvitsevat kylmäkäsittelyn itääkseen

Viljelemme Suomessa lauhkeassa ilmastossa, mikä tarkoittaa ilmastoa, jolla on selkeät vuodenajat. Luontomme on sopeutunut tällaiseen ilmastoon. Huomaamme sen muun muassa siitä, että syksyllä maahan putoavat siemenet ovat usein lepotilassa. Pieni taimi ei luultavasti selviytyisi talvesta, joten siemen itää vasta keväällä. Joissakin siemenissä on jopa sisäänrakennettu toiminto, joka estää siemeniä itämästä ennen kuin ne ovat altistuneet kylmälle ajanjaksolle. Jos haluat oppia lisää siemenistä, voit lukea aiheesta Jordnäran artikkelista Miksi siemenet eivät idä?


Syyskylvölle annettu aikajänne syyskuusta marraskuuhun osoittaa, että voit kylvää siemeniä koko tämän ajan. Jos viljelet pohjoisessa, suosittelemme valitsemaan aikaisemman ajanjakson. Voit kuitenkin kylvää siemeniä myös talven saavuttua kylvämällä niitä ruukkuihin. Ei haittaa, vaikka kylvösten päälle sataisikin lunta. Syyskylvö on tapa jäljitellä luonnon omaa toimintaa, jossa siemenet voivat uinua maaperässä läpi talven paksun lumipeiton alla. Lumi tarjoaakin suojaa ankarinta kylmyyttä vastaan, ja kevään koittaessa sulava lumi pitää kylvökset kosteina.


Perennojen syyskylvö

Perennat on helpointa kylvää syksyllä ruukkuihin. Siten pystyt hallitsemaan kylvöksiäsi täydellisesti. Kylvin tuoksumataraa, etelänruusuruohoa 'Melton Pastels' ja isopukinjuurta 'Rosea'. Tarvitsin kylvöä varten:

  • Ruukkuja. Valitsin Impectan luomukasvatusruukut.
  • Hyvää, vettä läpäisevää ja hyvin kostutettua istutusmultaa.
  • Perliittiä.
  • Siemeniä.
  • Laatikon, johon ruukut voi laittaa.
  • Hiekkaa tai hiekka-multaseosta, jolla laatikon voi täyttää.

Aloita syyskylvö

Ruukut, perliitti, multa, siemenet ja päivän kunniaksi pilkistävä syysaurinko. Taustalla isoköynnöskrassi kukkii edelleen.


Perliitti on vulkaanista, erittäin kevyttä ja ilmavaa materiaalia. Perliittiä kannattaa sekoittaa mullan joukkoon lisäämään sen ilmavuutta. Liian tiivis multa ei ole hyväksi nuorille juurille, jotka kehittyvät ruukussa seuraavan kauden aikana. Ilmava multa myös lämpenee nopeammin keväällä. Perliitti päästää läpi valoa, joten sitä voidaan käyttää siementen suojaamiseen ilman, että se vaikuttaisi niihin ulottuvan valon määrään.


Perliitti ruukussa

Ruukku täytetään istutusmullalla, johon on sekoitettu hieman perliittiä. Näin maaperä on tarpeeksi ilmavaa siemenille ja niiden tuleville juurille.


Kun ruukut on täytetty istutusmullan ja perliitin sekoituksella, kylvän jokaiseen ruukkuun muutaman siemenen siemenpussissa ilmoitettuun syvyyteen. Merkitsen jokaiseen ruukkuun siihen kylvämäni lajikkeen sekä kylvöpäivän. Koska siementen itäminen kestää kauan, on hyvä tietää, milloin kylvö on tehty.

Seuraavaksi täytän laatikon tai kaukalon pohjan hiekalla tai hiekan ja mullan sekoituksella. Asetan ruukut laatikkoon niin, että ne ovat hiekan ympäröimiä. Hiekan etuna on, että se kuivuu nopeasti, se ei jäädy yhtä nopeasti kuin multa ja se myös lämpenee nopeasti keväällä. Jos kylvökset tarvitsevat kastelua, kastele hiekkaa, josta ruukuissa oleva multa imee kosteutta alakautta.

Lopuksi peitän kaikki ruukut ohuella perliittikerroksella.


Kylvös on valmis

Perennojen siemenet on nyt kylvetty. Hiekkapeti suojaa ruukkuja talven ajan ja lämpenee keväällä nopeasti.


Sijoitan laatikon ruukkuineen talon seinustalle puolivarjoon, räystään alle suojaan. Tässä sijoituspaikassa kylvös pysyy sopivan kosteana. Räystäs suojaa sitä rankkasateilta, mutta kosteus pääsee silti laatikkoon. Siemenet eivät tarvitse valoa ennen itämistään ja puolivarjoisessa paikassa aurinko ei pääse kuivattamaan kylvöksiä.


Perennat itävät epäsäännöllisesti

Perennojen siemenet itävät epäsäännöllisesti, ja joidenkin lajikkeiden kohdalla itäminen voi kestää useita kuukausia, jopa vuosia. Kun kylvät siemenet ruukkuihin, jotka sijoitat kaikki samaan paikkaan, pystyt helpommin seuraamaan, miten ja milloin eri lajikkeet itävät. Yhteen ruukkuun kylvetyistä saman lajikkeen siemenistä osa voi itää toisia aikaisemmin. Tällöin itäneet taimet kannattaa siirtää toiseen ruukkuun jatkamaan kasvua siihen saakka, kunnes ne ovat kasvaneet tarpeeksi suuriksi istutusta varten.


Öljykurpitsan sadonkorjuu

Tämä aurinkoinen marraskuun päivä on omiaan myös öljykurpitsa 'Olgan' sadonkorjuulle. Lajikkeen kuorettomat siemenet maistuvat herkullisilta sellaisenaan jogurtin joukossa, myslissä tai itse leivotussa leivässä. Hedelmäliha käytetään tavallisen kurpitsan tapaan keittoihin, piirakoihin, soseeseen tai uuniruokiin.

Öljykurpitsa
halkaistu öljykurpitsa

Kun öljykurpitsa 'Olga' vaihtaa väriään keltaoranssiksi, on sadonkorjuun aika. Voit hyödyntää sekä siemenet että hedelmälihan.


Haukkaus happea ja auringon säteitä

Päivät lyhenevät ja edessämme häämöttävän ajanjakson säätiedotukset eivät aina lupaa hyvää. Sitä tärkeämpää onkin, että pääsemme ulkolimaan, vaikkakin vain lyhyiksi hetkiksi. Jokainen tilaisuus haukata happea ja ihailla syysauringon säteitä on hyväksi hyvinvoinnillemme. Juon päiväkahvit ulkona ympäri vuoden. Jo viidentoista minuutin tauko puutarhassa riittää, ja mieleni on kevyempi sisään palatessani. Luontoa on sitä paitsi hauska seurata talvellakin.


Kahvitauko

Nyt otan käsittelyyn kaikki kurpitsan siemenet ja mietin, mitä hyvää valmistaisin kullankeltaisesta hedelmälihasta. Ruoanlaitto itse kasvatetuista aineksista on erityisen mukavaa ja palkitsevaa.


Katarina Kihlberg,
Impecta Fröhandel

Katarina Kihlberg on tiedottaja ja puutarhainsinööri. Hän on työskennellyt viime keväästä lähtien Impectan viljelyartikkelien parissa. Viljele yhdessä Impectan kanssa -sarjassamme aloittelevat viherpeukalot voivat seurata Katarinan kylvöpuuhia ensimmäisistä siemenistä viimeiseen satoon. Yhdessä voimme iloita ja luoda lisää tietoa kasvun ihmeestä, joten liity ihmeessä joukkoomme.

Voit ottaa Katarinaan yhteyttä sähköpostitse katarina@impecta.se

Impecta Fröhandel

På Impecta Fröhandel delar vi gärna med oss av vår kunskap. Här samlar vi jordnära artiklar om odling och frösådd samt utvalda sorter som vi lyfter fram lite extra under rubriken Veckans frösort. Välkommen till Jordnära – tankar och tips för odlarvänner.

Viikon siemenlajike

Juhlat kimalaisille

Niin kauan kuin kullankeltaisessa 'Rocket Golden' leijonankidassa ei vieraile pölyttäviä vieraita, se pitää kukkansa säpissä. Sisällä kukassa siitepöly ja mesi houkuttelevat ohikulkijoita kesäjuhliin. Pieni mehiläinen lentää ovelle ja koputtaa, mutta se ei pääse sisään. Nyt sen sijaan pullea kimalainen laskeutuu leijonankitaan, joka avautuu vieraanvaraisesti. Sisään päästyään kimalainen pomppii ympäriinsä, kunnes se putoaa ulos kukasta pörröiset siitepölyhousut pienissä jaloissaan. Leijonankidan avaaminen vaatii jonkin verran voimaa, joten ovi on vain kimalaisten ja painavampien mehiläisten käyttöön. Kylvä "Rocket Golden" sisätiloihin keväällä, istuta suuriin ryppäisiin kukkapenkkeihin tai ruukkuihin ja kutsu kimalaiset juhliin.

Lue lisää
Eleganssia ja mausteisuutta

Mikäli sareptansinappi "Crimson Red" on sinulle uusi tuttavuus, sinua odottaa upea yllätys. Jos sinapin elegantin pippurisia aromeja kuvailisi värillä, se olisi luultavasti syvänpunainen, aivan kuten Crimson Redin koristeellisten lehtien väri. Maku on pippurinen, mutta ei liian häiritsevästi, ja makuelämys on mieto intensiivisyydestä huolimatta. Kun olet kokeillut helposti kasvatettavaa, terveellistä ja maukasta vihannesta, eikö olisi hienoa saada sitä aina käyttöön? Onni löytyy Crimson Redistä, sillä tätä maukasta sinappia voi korjata ympäri vuoden. Kasvata kesällä ulkona ja pakkasten tultua ikkunalaudalla. Näin saat elegantin värin ja maun kaikkiin salaatteihin kaikkina vuodenaikoina.

Lue lisää
Lapsellista viljelyiloa

Retiisi on omituinen pieni kasvis. Siemenet ehtivät hädin tuskin peittyä mullalla, kun versot jo heräävät eloon. Kärsimätön voi tuntea olonsa onnekkaaksi, sillä pienet versot tulevat esiin muutamassa päivässä ja jo ensimmäinen kasvusto on kyllästetty kirpeällä maulla. Pienet pyöreät juuret kaivautuvat nopeasti maan alle ja retiisin yläpinta hohtaa maan pinnalla kuin pieni kuu. Kun 'Easter Egg' retiisin siemenet kasvavat, kasvimaa värjäytyy pienillä punaisen, keltaisen, valkoisen, vaaleanpunaisen ja violetin sävyisillä palleroilla. Vedä kokonainen nippu ylös ja tunne lapsellinen kasvattamisen ilo, jonka herättävät mielikuvitukselliset, moniväriset juuret. Viehättävä "Easter Egg" innostaa nuoria puutarhureita - kasvata niitä lasten kanssa keittiöpuutarhoissa, laatikoissa ja ruukuissa ja poimi värikkäitä retiisejä koko kesän.

Lue lisää
Kimmeltävät pilvet

Ehkä tämä on uuden ihanan ystävyyden alku tuoksuherneiden kanssa. Pitkissä varsissaan 'Spencer Nimbus' puhkeaa kukkiin, jotka tuovat mieleen sadepilvet. Tyylikkäät hopeanvalkoiset terälehdet ovat reunoilta sinivioletit ja väri syvenee kukan kypsyessä. Nimbus on latinankielinen sana, joka tarkoittaa pilveä, joka ilmoittaa sään muuttumisesta sateen suuntaan. Pilvisenä kesäpäivänä Spencer Nimbuksen väriskaala saa dramaattisen luonteen, mutta kun auringonsäteet murtautuvat pilvipeitteen läpi, kukat muuttuvat hillityn värisinä hohtaviksi pilviksi. Esikasvata tuoksuherneet kevään aikana, jotta saat nauttia kesän tuoksuvimpien ja runsaimmin kukkivien yksivuotisten kasvien kukista aikaisemmin.

Lue lisää
4.7/5 (7189)
2024-05-04
Nopea toimitus täyteen tyytyväisyyteen
- Annette S
2024-05-04
Nopea toimitus 👍
- Barbro R
2024-05-03
Tulee aina nopeasti tilauksen jälkeen ja hyvät siemenet ja kasvit
- Susanne B
2024-05-03
Toimii kuten pitääkin
- Björn N
2024-05-02
Pikatoimitus
- Ann-katrin S
2024-05-02
Pikatoimitus
- Marianne H
2024-05-02
Pikatoimitus. Siemenet itävät hyvin.
- Carina P
2024-05-02
Niin hyvää tavaraa ja palvelua
- Eva E
2024-05-02
Hyvä valikoima ja nopea toimitus.
- Pontus H
2024-05-02
Siemenet tulivat n. 7 päivää postilaatikkoon. Kaikki siemenet ovat itäneet. Parempi hinta kuin istutuksessa.
- Anette E
2024-05-02
Pikatoimitus!
- Ulrika S
2024-05-02
Nopeasti toimitettu. Tuotteet näyttävät olevan kunnossa.
- Berndt L
2024-05-02
Nopea toimitus, siemenet erittäin hyvälaatuisia
- Maria W
2024-05-02
Pikatoimitus.
- Ann-Katrin S
2024-05-02
aina nopea toimitus, erittäin tyytyväinen
- Danuta L
2024-05-02
Kiitos impecta......
- Sidqi A
2024-05-02
Hyvä selkeä teksti siemenpusseissa
- Mona J
2024-05-02
Toimii hyvin ja on aina toiminut hyvin kaikin mahdollisin tavoin 👍🏼👍🏼👍🏼
- Kiki S
2024-05-02
Pikatoimitus.
- Eva-Britt Ö
2024-05-02
Nopea toimitus, hyvät tiedot
- Marianne A
Are you in the right place?
Continue to impecta.fi